Kuitenkin n. klo 6 noustuani välit harvenevat ja supistukset lopulta hiipuvat. Markus ja Kasper heräävät puoli 8 aikaan.
Päätämme lähteä Espoon Tapiolaan shoppailemaan ja sieltä äidilleni päivällisvierailulle.
Äidin luona tulee ensimmäinen kipeä supistus, hieman ennen kuutta illalla. Lähdemme ajamaan kohti kotia klo 18.
Koko tunnin mittaisen kotimatkan supistelee kipeästi 7-10 minuutin välein. Soitan matkalla synnärille, josta sanotaan että "kyllä sinä sitten tiedät koska tarvitsee tulla" ja toivottivat tervetulleeksi. Mitenhän minä tiedän koska tarvitsee tulla kun sanovat että toisesta syntyy nopeammin? Ja kotoa on tunnin matka sairaalaan.
Päätämme soittaa anopille että tuomme mahdollisesti esikoisen yökylään.
Kotona mies alkaa tehdä välttämättömyyksiä (kuten koirien ruokkimista, sairaalakassin ja hoitolaukun pakkaamista jne) ja minä kokeilen lakkaavatko supistukset kuumassa suihkussa ja lepäämällä. Eivät lakkaa. Ovat kipeitä mutta kestän ne kyllä. Jostain syystä silti en uskalla olla kotona, joten lähdemme Forssan mummulan kautta kohti Hämeenlinnaa.
21:30 saavumme Kanta-Hämeen keskussairaalan synnytysvastaanottoon. Minut toivotetaan tervetulleeksi ja pistetään rutiinisti sydänääni- ja supistuskäyrälle.
21:45 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Keskusteltu kivunliev. ja edell. synnytyksestä
En vielä tiedä mitä kivunlievitystä haluan. Ehkä epiduraalin, ehkä en.
Kätilönä sama Maija joka oli Kasperinkin synnytyksessä. Tosi osaavan oloinen, mutta edellisellä kerralla jäi hieman vaisu vaikutelma hänestä. Mukava kätilö silti.
Mukana oli myös kätilöharjoittelija, joka oli todella mukava. Ajattelin että oikeat tyypit meikäläisen synnytyksessä avustamassa :D
22:20 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) [tässä joku merkki joka kai tarkoittaa kohdunsuuta] takana, ~0,5cm pehm. kan. ~2:lle sormelle RT LUJ
Sisätutkimus siis kertoo että olen 2 sormelle auki ja kanavaa jäljellä n. 0,5-1cm. Eli tilanne ei ollut muuttunut yhtään edellisviikkoisen kontrollikäynnin jälkeen (oli muka virtsassa valkuaista). Ollessamme Hämeenlinnassa (60km kotoa) asti jo neljättä kertaa, aloin todella pelätä että tässä vielä joudutaan kotiin. Kätilö kuitenkin yllätti sanomalla "kyllä me nyt uskotaan sun synnytykseen" ja laittaa minut saliin! Olen huojentunut, vaikka jotenkin tiedän että salissa tulee olemaan huisin tylsää jos homma etenee näin hitaasti.
Makoilen sängyllä ja yritän jutella Markuksen kanssa. Tosin vähäiseksi jää kun en osaa kuin keskittyä supistuksiin. Pyydän ilokaasumaskin varmuudeksi. Välillä sitä pitää jo hengitelläkin kun kivut kovenevat. Kätilöharjoittelija käy luonani ahkeraan. Pidän siitä kovasti, tulee turvallinen olo.
Välillä ahdistaa kun supistukset aika-ajoin harvenevat.
23:30 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Viety yöpalaa. Suihkuttelee, limatulppaa tullut pois. Supistelee n. 10min välein, välillä laantuvaa.
Limatulppa lähti vessareissulla yhtenä klönttinä! Oli aika hurjan näköinen, ihan kuin kokonainen raaka kananmuna...
00:00 sanon Markukselle että hän voi ottaa pienet torkut kun kivut ovat kuitenkin vielä siedettävät.
00:30 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Hengittelee ilokaasua
01:00 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) [tässä taas se merkki, näyttää X:ltä] ennallaan, kanava häviämässä, välj. 2:lle sorm Lämpöpussi viety
Ilokaasu tuntuu tehoavan ihan mukavasti. Mutta supistukset hieman kovenevat, ja alan olla aika poikki, joten pyydän jotain muuta kivunlievitystä. Ehdottavat Petidinin kaltaista Oxanestia.
01:15 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Oxanest 10mg/ml, 1ml i.m. -> auttoi supistuskipuun osittain
Torkun supistusten välissä.
Synnytys laskettiin alkaneeksi klo 02:00, jolloin vauvan pää oli reilusti laskeutunut.
02:45 Kokeiltiin erilaisia avautumisvaiheen asentoja, Sini lähti aulaan kävelylle (sairaalan synnytyksen seurantalapussa)
03:00 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) WC [taas se merkki.] ohut pehm. reuna, 3cm-2 Aristaa kovasti sisätutk.
Tämän sisätutkimuksen jälkeen pyysin herättämään Markuksen kun kivut alkoivat olla tosi kovia. Vessassa käytyäni tuntui kuin vauva olisi painanut tosi kovaa alaspäin, ja se teki hurjan kipeää. Alkoi tuntua siltä että kohta nää kivut on liian kovia kestää ilman puudutusta.
03:20 pyyd. epid. (sairaalan synnytyksen seurantalapussa)
Taivastelen kätilöharjoittelijalle miten tissiposki olen. Miten ennen vanhaankin äidit ovat synnyttäneet ilman mitään lievityksiä. Molemmat kätilöt lohduttelevat että miksi ei käyttäisi apuja kun kerran niitä on saatavilla. Kivut ovat kovia, Markus pitää kädestä kun minä ulvon ilokaasumaskiin. Onneksi anestesialääkäri tulee pian.
03:25 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Epid. puud. / tri Ilomäki puud menee helposti
Tulee supistus puudutusta pistettäessä. Aika inha tilanne. Onneksi pistäminen ei satu yhtään.
Juuri ennen kuin epiduraali vaikuttaa tulee ihan hirveän kauhea supistus. Sanoinkin kätilölle että jäi traumat.
Kiitän kyyneleet silmissä anestesialääkäriä ja puristan tämän kättä kuin hän olisi pelastanut juuri henkeni.
03:50 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Puud. auttaa hyvin
Mikä siinä on että kaikki anestesialääkärit aina vitsailevat? Jotain läppää tämäkin heitti mutta en muista mitä. Ainakin heitti juuri ennen lähtöään että tulevaisuudessa kätilöitä ei tarvita ollenkaan.
04:15 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) ohut reuna, Sup harvaan, pärjää hyvin (ja loppua en saa selvää)
04:35 scalp 7-8 (auki) iso kalvorakko, pieni aukile klo 12 (?) -> KT kirkasta vettä tulee (sairaalan synnytyksen seurantalapussa)
Siis kalvot puhkaistiin sen ihanan tanskalaislääkärin toimesta.
04:45 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) lämpöhaudute välilihalle
05:00 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) Pudendus, 10cm auki. Ei työnnätä
05:45 ad 90ml/h akt. pv.(=aktiivinen ponnistusvaihe?)
Taisi laittaa tässä vaiheessa myös välilihan puudutuksen
Tuo 45 minuuttia tuntui maailman pisimmältä!! Siis odotella sitä ponnistamisen tunnetta. Sitä tuli oltua polvillaan ja kikkailtua vaikka mitä. Taisi vähän jännittääkin.
Ponnistusvaihe meni ihmeellisen hyvin. Vaikka epäilen pudendaalipuudutuksen vähän kaikonneen. Mutta tunsin selvästi mitä tapahtui ja miten piti ponnistaa. Teki kipeää, tosin ei niin kipeää kuin se yksi supistus.
Muistan vaan kun aina kun tuli se ponnistussupistus, tuli sellainen "ääääh, voi ei..." -fiilis. Silti oli aika voittajaolo kun joka kerta tuo liikkui ihan selvästi alaspäin.
Päätä sain tunnustella supistusten välissä kun se oli jo hitusen näkyvillä. Oli aika oudon tuntuinen kun se oli ihan pehmeä! Mutta voi että se tuntui inhalta kun pää oli tuossa melkein ulkona. Taisin joutua pariinkin otteeseen ponnistaa siinä tilanteessa eikä pää syntynyt. Kätilöharjoittelija yritti avittaa päätä ulos joka ponnistuksella. Se sattui! Muistan huutaneeni että "älkää pelleilkö siellä!!!" kun ärsytti että josko se "oikea" kätilö olisi saanut homman etenemään nopeammin...
05:58 (sairaalan synnytyksen seurantalapussa) syntyy pka 4055g / 53,5cm / 9-9 p.
Sitä on vaikea sanoin kuvailla, miltä se tuntuu kun vauva syntyy.
Valtava helpotuksen tunne, varmaan samanlainen kun astut maaliviivan yli juostuasi maratonin. Tosin maalin ylitettyä tuntui kuin suunnilleen mitään maratonia ei olisi edes juostu.
Ääretön onnen tunne. Samaan aikaan aivan pöllämystynyt nähdessään jalkojensa juuressa vilauksia ihka oikeasta ihmiselämästä.
"Mun lapsi!!" ja vollotus päälle. Uskomatonta!
Isukin ilmeestä täytyy muistaa ottaa kuva jos koskaan enää tuohon tilanteeseen jostain hullusta päähänpinttymästä vielä jouduttaisiin. Silmät on suurina lautasina ja naama on kääntynyt sellaiseen käsittämättömään virneeseen. Tässä sana "täpinöissään" olisi varmasti kohdallaan! On varmasti hienoa saada olla myös aktiivisesti osana synnytystä katkaisemalla napanuoran.. Siihen asti kun on vain äidin tukena.
Kätilöharjoittelijalla tuntui menevän ikuisuus napanuoran solmimisessa. Minusta on jopa yksi kuva jossa kädet heiluu haarojen suuntaan: "antakaa jo se lapsi tänne!"
Voin siis vain kuvitella miltä niistä äideistä tuntuu jotka saavat odotella viikkojakin ennen kuin saavat syleillä lastaan ensimmäisen kerran.
Mutta ai että kun se lapsi lasketaan siihen rinnalle! Se tunne on jotain käsittämätöntä! Minun oma lapseni, siinä sinä nyt oot. Äsken sinut synnytin, vielä hetki sitten en osannut kuvitella miltä näytät ja nyt puhkut elämää siinä rintani päällä. Rakastan sinua jo nyt!
Keskiviikko 5.6. rv 39.5
Markus suukotti, näytti varsin onnelliselta itsekin. Ihanaa että tämä on nyt ohi! (Raskausaika oli jotain aivan hirvittävän kamalaa...)
Olin pyytänyt että saisin sylitellä vastasyntyneeni kanssa rauhassa ennen kuin hänet vietäisiin pesulle. Imettelin ja pusuttelin siis rauhassa ainakin tunnin, kunnes poika vietiin vaa'alle ja isi pääsi pesemään kuopustansa. (saipa vauva siellä ensihörpyt vedestäkin hihi..)
Kahdeksan maissa oltiin osastolla, eikä äitiä väsyttänyt yhtään.
Yhden aikaan päivällä vauva vietiin vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolle matalan verensokerin vuoksi, aivan kuten aikanaan isoveljensäkin. Itku siinä pääsi, taaskaan en saanut pitää lastani vierihoidossa.
Kuusi päivää oltiin sairaalassa, joista viisi vauva oli vto:lla. Viidentenä päivänä tosin sain pitää vauvan syöttöjen välit osastolla.
Sokeritippa siis otsasuonessa 2,5 vrk, loput ajat harjoiteltiin syömistä. Äiti kävi ahkeraan lypsämässä jotta saisi lopulta maidontuotannon vastaamaan vto:lla luotua suurta kysyntää.
Ja apua mikä turvotus!!
Kova rumba mutta tiistaina 11.6. päästiin kotiin ja tämä ihanan uuvuttava arki sai alkaa! :D
